Perunan hinta Euroopassa uusiin ennätyslukemiin

  Luokittelemattomat

Perunan hinta nousi joulun aikana uusiin ennätyslukemiin Belgiassa ja Ranskassa, kertoo World Potato Markets. Belgiassa vapailta markkinoilta ostettavan perunan hinta nousi viisi senttiä kilolta. Vuosi päättyi ennätyskorkeaan 0,275 €/kg keskimääräiseen markkinahintaan.

Belgiassa perunan hintaa säätelee ennen kaikkea ranskanperunateollisuus. Kuten aiemmin kerroimme, vanha valtalajike Bintje sekoitti tänä syksynä markkinaa, koska lajikkeen kuiva-ainepitoisuus jäi monilla liian matalaksi, eivätkä tehtaat olleet valmiita maksamaan heikkolaatuisesta raaka-aineesta. Nyt huonot Bintje-erät on saatu jauhettua pois markkinoilta. Sen seurauksena Bintjen vapaan markkinan hinta on noussut yli 25 senttiin kilolta käytyään syksyllä jo alle 15 sentissä. Samalla myös Challengerin ja Fontanen hinta on päässyt joulukuun loppua kohti nousemaan jo 30 sentin tietämiin.

Ranskassa perunan hinta on noussut niin ikään yhä korkeammalle. Merkillepantavaa on se, että vaikka perunan markkinahinta ja kuluttajahinnat ovat nousseet voimakkaasti, on silti myös perunan kulutus noussut. Kantar Worldpanel ja ranskalainen peruna-alan katto-organisaatio CNIPT raportoivat, että perunan kuluttajahinta on noussut ranskalaisessa vähittäiskaupassa yli 30 % verrattuna viime vuoteen. Samaan aikaan perunan myynti on samoissa myymäläryhmissä kasvanut 1,6 % verran. Vanha totuus näyttää siis pitävän paikkansa ainakin Ranskassa – Perunan hinnan nostaminen ei vaikuta kuluttajan päätökseen ostaa tai olla ostamatta perunaa. Perunat ostetaan joka tapauksessa.

Myös Iso-Britanniassa perunan myynti on lisääntynyt verrattuna vuoden takaiseen, mutta englantilaiset näyttävät saaneen lisämyynnin aikaan hintoja alentamalla. Iso-Britanniassa perunan hinta on nimittäin laskenut kahden viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Tämä huolimatta siitä, että perunasato jäi sielläkin ennätyksellisen pieneksi. AHDB Potatoesin eli entisen Potato Councilin mukaan perunan kulutus on Iso-Britanniassa kasvanut peräti 5,2 % vuoden takaiseen verrattuna. Irtoperunan myynti on jatkanut vähenemistään, mutta pakatun perunan myynti on vuodessa lisääntynyt 6,2 prosentin verran ja luomuperunan myynti 16,7 prosentin verran.

Kaiken kaikkiaan hintataso ei Euroopassa ole laskemassa kevättä kohti mentäessäkään. Päin vastoin, huhtikuun EEX-futuurihinnat ennakoivat perunan hinnan nousevan entisestään. Tämä on kaikkien aikojen korkeimman hinnan vuosi perunalle!

 

 

Ota yhteyttä

Jätä viesti meille, otamme yhteyttä mahdollisimman pian.

Not readable? Change text. captcha txt